Lapin Kansa lauantai 24 tammikuuta 2009 PAINAVIA PILVIÄ Näyttelyt Rosa Pisilän veistoksia Varjo Galleria 1.2. saakka Rosa Pisilän veistoksissa on hauskalla tavalla Mauno Hartmanmaisia piirteitä. Tietenkään Pisilä ei tee suuria rakenteita, mutta käyttää rehellisesti pölkkyä. Tämä korostuu etenkin Pisilän pilvissä, missä jotain kevyttä kuvataan raskaalla asialla. Tämä ja paksut metalliset kannatinpalkit antavat pilville inhimillistä ilmettä. Joskus pivet tuntuvat roikkuvan todella matalalla. Pisilän tekotapaan kuuluu karkea työstöjälki ja se tekee useasta teoksesta omaleimaisen. Pisilän ideat eivät itsessään ole kauhean vallankumouksellisia. Etenkin pitkän seinän ylinaiselliset ruusutyöt roikkuvat hyvän maun rajoilla, mutta se on helppo antaa anteeksi. Näyttelyssä kun voi nähdä myös runsaasti naisellisuuteen liittyvää ironiaa, eikä sen suhtautuminen luontoonkaan ole haudanvakavaa. Pisilän punaokran ja sinisen sävyinen värimaailma on kaunis ja sitä tukevat kellertävä paljas puu sekä sen päälle vedetyt ohuet maalikerrokset. Suuret veistokset Virtaus ja Onko maailma sittenkin litteä, ovat Pisilän näyttelyn mielenkiintoisimmat teokset. Pisilän rosoisuudessa on tarvittaessa mukana myös hallittu dynaaminen työstöjälki, mikä tulee Onko maailma sittenkin litteä?- teoksen virtaavassa vedessä hyvin esiin. Virtaus -teos puolestaan on kannanotto, jonka päällä myrtynyt pilvi vahtii vuolasta putousta. Kokonaisuutena Pisilän näyttely on yhtenäinen ja siitä välittyy rento tekemisen ilo. Ainoastaan päätyseinän työt sydänmaa ja Tasapaino muistuttavat liian takuuvarmoja ja taiteesta tuttuja ratkaisuja. Kun Pisilän ote ei ole raskas, ei katsojankaan tarvitse ahdistua ja täyteen asetetun tilan veistospuistomaisen rakenteen läpi on hauska astella. Ehkäpä asioita ei aina tarvitse sanoa niin monimutkaisella tavalla. RICHARD KAUTTO << Takaisin